Google
Julkaistu 13.maaliskuuta 2014

Krimin kriisi avasi silmät - Israel vetäytyy palestiinalaisalueilta

Kommentit
Lisää
Kuva: US Government Work

Palestiinan miehitys päättyy. USA:n ulkoministeri John Kerry (vas.) ja Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu löivät asiasta kättä päälle.

(JERUSALEM-BRYSSEL-HELSINKI) Israel lopettaa palestiinalaisalueiden miehityksen ja tunnustaa palestiinalaisvaltion. Historiallisesta käänteestä ilmoitti pääministeri Benjamin Netanyahu Yhdysvaltojen ulkoministerin John Kerryn Israelin-vierailun yhteydessä.
- John [Kerry] löi nyrkin pöytään ja sanoi, että miehitys on kansainvälisen oikeuden ja YK:n peruskirjan vastainen. Ja että Länsirannallahan on samanlainen meininki kuin Krimillä eikä semmoinen peli vetele. Silloin minä sen tajusin, että tottahan se on. Päätös syntyi hallituksessa yksimielisesti.

Israelin liike-elämä on jo ehtinyt kiitellä päätöstä. Yhdysvallat on luvannut lopettaa talouspakotteensa Israelia vastaan, jos maa vetäytyy palestiinalaisalueilta. John Kerry lupasi myös talousapua.
- Rahahanat aukeavat heti, kun Länsirannan miehitys ja Gazan alueen saarto lopetetaan ja Israel purkaa laittomat siirtokuntansa palestiinalaisalueilla. Näinhän me olemme vaatineet YK:ssa ja muualla jo vuosikymmeniä.

Myös Brysselissä iloittiin. EU:n komission ulkoasiainneuvosto ilmoitti lopettavansa vuodesta 1967 jatkuneen hätäistuntonsa.
- Kyllä tämän eteen onkin tehty töitä, totesi neuvoston puheenjohtaja Catherine Ashton.

Suomessa kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz ilmoitti lopettavansa israelilaisten Jaffa-appelsiinien ostoboikottinsa.
- Eikä enää tarvitse heitellä kaikenlaisia Hitler- ja Stalin-vertauksia.

 

OIKAISU: Toisin kuin kirjoitimme, Israel jatkaa edelleen vuonna 1967 aloittamaansa palestiinalaisalueiden miehitystä, joka on tuomittu YK:ssa toistuvasti. Yhdysvallat on estänyt YK:n päätösten täytäntöönpanon ja on tukenut Israelia asetoimituksilla ja talousavulla kaikkiaan 118 miljardin dollarin edestä.
EU tuomitsee periaatteessa miehityksen mutta ei käytännössä tee mitään. Israeliin ei kohdisteta mitään pakotteita. Palestiinan tilanteen rinnastaminen Venäjän suorittamaan Krimin miehitykseen ei tule kysymykseenkään, eikä Hitler- tai Stalin-kortti kelpaa kuin tarkkaan valikoiduissa konflikteissa. Tietoa kansanedustaja Zyskowiczin kulutustottumuksista ei ole saatu vahvistettua.

Muissa medioissa:
Yle, 12.3.2014: Ben Zyskowicz: Onko Putin uusi Hitler tai uusi Stalin?
Yle, 11.8.2013: Israel laajentaa jälleen laittomia siirtokuntiaan
US Congress, 11.4.2013: U.S. Foreign Aid to Israel
Aamulehti, 17.3.2014: EU valmistelee pakotteita Venäjää vastaan

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>